Tunnelmakuvia luonnosta Osa VI - Jään laulu

Tuotenro: KSUCD115
9 äänimaisemaa, kesto 78'14"
https://soundcloud.com/kultasointu/09-tahtitaivas-ja-jaan-laulu-joulukuussa

Buy from Bandcamp

Jään synnyttämät äänet ovat monin tavoin vivahteikkaita ja niiden voimakkuus vaihtelee suuresti. Niiden tallentaminen on hyvin haasteellista, mikä johtuu useista tekijöistä. Esimerkiksi mikrofonit eivät kestä kovaa pakkasta pitkiä aikoja, eikä niitä voi suojata pakkasta vastaan. Jäiden äänet ovat usein äärimmäisen voimakkaita tai äärimmäisen hiljaisia, ja sen vuoksi laadukkaan äänitteen saaminen onkin todella vaikeaa. Ratkaisevaa on myös kuinka mikrofonit on sijoitettu. Jään äänien kuuluminen on harvinaista, eikä läheskään joka talvi synny otollisia olosuhteita jään äänien syntymiselle.

Jään laulu -julkaisun kaikki ääniraidat on tallennettu rannalta tai rantametsästä yhtä lukuun ottamatta. Raita yhdeksän on tallennettu niin, että äänityslaite on ollut jään päällä noin 30 metrin etäisyydellä rantaviivasta. Julkaisu on tiettävästi ensimmäinen jään ääniä kuvaava teos maailmanlaajuisesti.

Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry:n myöntämä apuraha on mahdollistanut teoksen julkaisun. Lisäksi haluan osoittaa kiitokset jokaiselle, joka on ollut vaikuttamassa ja edesauttamassa tämän teoksen syntymiseen. Osoitan myös kiitoksen aviovaimolleni Maaritille. Hän on kuunnellut kärsivällisesti ja antanut tärkeitä palautteita levyn teon eri vaiheissa. Omistan tämän teoksen kaikille teille, jotka olette julkaisseet aitoja luontoääniä ja äänimaisemia äänilevyinä (vinyyli-LP-levyt ja CD-levyt). Teidän julkaisut ovat antaneet näkökulmaa ja luovaa rohkeutta edetä vaikeiden vaiheiden yli.

Kuopiossa 9.7.2015
Lauri Hallikainen
Äänittäjä / tuottaja

Johdanto

Jään ääni syntyy pakkasen kiristyessä, kun jää kutistuu ja syntyy repeämiä ja railoja. Mitä ohuempi jää, sitä korkeampia äänet ovat ja mitä paksumpi jääkerros on, sen matalampia äänet ovat. Lumikerroksen paksuus jään päällä vaikuttaa äänien kuuluvuuteen ja sävyyn. Äänen syntymiseen vaikuttaa myös ilmanpaineen vaihtelu. Jää reagoi ilmanpaineen muutokseen repeämällä, jolloin muodostuu ääniä.

Tuuli nopeuttaa jään syntymistä. Tämä tapahtuu ilmavirtauksen kääntyessä pohjoisen puolelle, jolloin kylmä ilmamassa työntää lämpimän ilman tieltään. Tuulen vaikutus käynnistää jään muodostumisen, jolloin syntyy ritisevää ääntä (raita 8).

Jää muodostuu, kun veden lämpötila on 0 °C. Veden suolaisuusaste vaikuttaa veden jäätymispisteeseen. Levyn kaikki äänitteet ovat suolattoman järviveden ääreltä. Vedessä ei saa olla lämpimämpiä kohtia, vaan jään muodostuminen vaatii tasaisesti noin viiden asteen lämpötilan.

Raitojen kuvaukset ja taustalajit

01 Kallaveden lumeton jääkenttä huhtikuussa 09'38''
Laaja jääulappa kylpee tähtien valossa. Kireän yöpakkasen synnyttämä tyyni kuulaus lepää siintävien metsien, rantojen ja jääkentän yllä. Iltayöstä pakkasen kiristyessä jääkenttä on alkanut elää. Syntyvien railojen ääniä on alkanut kuulua eri puolilta jääkenttää. Yön tunteina lumettoman jään akustiikka muodostaa jään ylle yhtenäisen äänivallin. 8.4.2014 klo 3.00 Kuopio, Kaislastenlahti. Jään paksuus vaihteleva, noin 30 cm. Lumen syvyys jään päällä 0 cm. Pakkasta äänityshetkellä noin -16 °C. Tuuli koillisesta 2 m/s.

02 Kevätpuro ja joikuva jää railojen syntyessä 12'00''
Kuusikkokorven kätköissä polveileva puro laskee vetensä ruohikkoiseen järvenlahteen. Rannan kuusien katveessa purosuvannossa kimaltelee sulaa vettä. Kevätyön hämärässä tummana päilyvän sulapaikan takaa avautuu avara järvenselkä. Katkenneita ja kaareutuneita järviruokoja törröttää jään reunassa. Aamuyön hiljaisuudessa helisevä kevätpuro säestää järvenselältä kantautuvia syntyvien railojen ulvovia ääniä. 16.3.2014 klo 1.39 Kuopio, Kaislastenlahti. Jään paksuus noin 40 cm. Lumen syvyys jään päällä 1 cm. Pakkasta äänityshetkellä noin -20 °C. Tuuli pohjoisesta 2 m/s.

03 Kevätilta rannalla pakkasen kiristyessä 09'12''
Häivähdys purppuraa läntisellä taivaanrannalla kertoo auringon laskeneen. Tyynessä ilmanalassa raikas pakkasilma hiipii tienoon ylle. Tähdet syttyvät tummuvalle iltataivaalle. Rannan pajupensaista ojentuvat oksat kannattelevat pajunkissoja. Kiristyvän pakkasen voimasta järven paksu jääkansi alkaa halkeilemaan. 4.4.2014 klo 20.52 Kuopio, Hirvilahti. Jäänpaksuus noin 35 cm. Lumen syvyys jään päällä 0 cm. Pakkasta äänityshetkellä noin -19 °C. Tuuli luoteesta 1 m/s.

04 Aamuyö rantametsässä syysjäiden vahvistuessa 05'29''
Kuuran koristelemat vanhat koivut reunustavat kaareutuvaa rantaviivaa. Ylempänä rantatöyräällä korkeat männyt kohottavat latvansa tähtitaivasta vasten. Koillisen puolelle kääntynyt ilmavirtaus on tuonut syystalven ensimmäisen paukkupakkasen pohjolaan. Kiristyvä pakkanen on saanut metsän puut paukahtelemaan ja järven jään ulahtelemaan. 14.12.2009 klo 3.15 Kuopio, Kaislastenlahti. Jään paksuus vaihteleva, noin 1-5 cm. Lumen syvyys jään päällä vaihteleva, 0-5 cm. Pakkasta äänityshetkellä noin -25 °C. Tuuli koillisesta 1 m/s.

05 Etelätuuli ja sulavan jään helinä 07'18''
Ajelehtivien jäälauttojen peittämä järvenselkä iltahämärän aikaan huhtikuussa. Päivän aikana etelään kääntynyt ja voimistunut tuuli on saanut jäät liikehtimään. Rannan varjoisassa havumetsässä on vielä lumikinoksia, mutta puiden juurilla on jo laajoja pälviä. Hiljaa nouseva ja laskeva kevättuuli soi tummana rantametsässä ja saa rannan kelluvat jääpuikot helisemään. 17.4.2014 klo 21.05 Kuopio, Hirvilahti. Jään paksuus: jää hajoavaa, lautoissa paksuus noin 35 cm. Lumen syvyys jään päällä 0 cm. Lämpötila äänityshetkellä +8 °C. Tuuli etelästä 5 m/s.

06 Kevätyö rannan sulapaikan äärellä 12'12''
Kevään aurinkoisen lämpimät päivät ovat sulattaneet rantaviivaan sulan veden kaistaleen. Kevätmuutolta saapuneet vesilinnut sukeltelevat jään reunassa. Paikoin lumeton jää soi pakkasen kourissa. 9.4.2014 klo 2.37 Kuopio, Kaislastenlahti. Jään paksuus vaihteleva, noin 30 cm. Lumen syvyys jään päällä 0 cm. Pakkasta äänityshetkellä -18 °C. Tuuli koillisesta 2 m/s. Äänitteen taustalla kaulushaikara ja sinisorsa.

07 Ukkosen tavoin jylisevä lumenpeittämä jää 08'08''
Tähtikirkkaan talviyön valo lepää avaran talvimaiseman yllä. Lumen painosta kaareutuneet rantakoivut nuokkuvat toisiaan vasten. Yön tyynessä hiljaisuudessa kiristynyt pakkanen on saanut jäisen lumikentän jylisemään. Aamuyön tunteina läheltä ja kaukaa toistuvat jyrähdykset ja kumahdukset rikkovat lumikentän valkoista hiljaisuutta. 8.3.2012 klo 1.50 Kuopio, Hirvilahti. Jään paksuus noin 40 cm. Lumen syvyys jään päällä noin 30 cm. Pakkasta äänityshetkellä noin -18 °C. Tuuli pohjoisesta 1 m/s. Äänitteen taustalla huuhkaja.

08 Pohjoistuuli ja jäätyvän järven ritinä 7'00''
Lokakuun lopun varhainen aamu pienen järven rannalla. Yön aikana pohjoiseen kääntynyt tuuli ajaa pilvilauttoja tähtikirkkaalla yötaivaalla. Tuuli kuiskailee ja huokailee rannan kuusissa ja lehdettömissä koivuissa. Rantaruohikossa kaareutunut korsi kantaa jäätynyttä vesipisaraa. 28.10.2012 klo 6.05 Kuopio, Hirvilahti. Jään paksuus vaihteleva, noin 0,5 cm. Lumen syvyys jään päällä 0 cm. Pakkasta -4 °C. Tuuli pohjoisesta 4 m/s.

09 Tähtitaivas ja jään laulu joulukuussa 8'25''
Hiljattain satanut pakkaslumi peittää suojaisien lahdelmien jään, mutta kauempana suuri järvenselkä siintää tummana, lumettomana. Rantametsän puut kantavat hentoa lumihuntua yllään tähtitaivas. Järven jää soittaa luonnon omaa sinfoniaa. Näin pohjolan luonto valmistautuu tulevaa suurta joulujuhlaa varten. 14.12.2009 klo 4.30 Kuopio, Kaislastenlahti. Jään paksuus vaihteleva, noin 1-5 cm. Lumen syvyys jään päällä vaihteleva, 0-5 cm. Pakkasta äänityshetkellä noin -25 °C. Tuuli koillisesta 1 m/s.

Takaisin tuotteisiin